Klaus Lahtinen
Joonas-uistimen tarina
Kalastus on aina ollut rakas harrastukseni. Vuosikymmenien aikana hankittu ymmärrys ja tieto on siirtynyt vähitellen tuotteeseen, joka on alati kehittyvä ja uudistuva. Uistimien valmistus alkoi pienestä kipinästä ja vahvasta halusta tehdä parempaa. Aluksi vain hieman säätäen ja muokaten jotain hyväksi koettuja ottipelejä vielä hieman toimivammaksi matkalla, joka vähitellen johti ihan oman uistinmallin syntymiseen.
Asia joka alkoi harrastuksena päivätöiden ohessa, pienessä komerossa puukon ja puukapulan kanssa on kasvanut nyt kokopäiväiseksi perheyritykseksi laadukkaisiin ja toimiviin tuotantotiloihin.
Uistimet valmistuvat edelleen sillä samalla lämmöllä ja rakkaudella, jota tunsin ensimmäisen vaapun vuoltuani.
Jokainen uistin valmistuu yksilöllisesti käsityönä. Ne säädetään ja koeuitetaan huolellisesti ennenkuin päätyvät kalastajien iloksi lohivesille.
...jotta Sinä saisit isomman."
- Klaus Lahtinen